Lisää podcast markkinoinnin työkalupakkiisi

08.08.2022
Podcast
Markkinointi

Lisää podcast markkinoinnin työkalupakkiisi

Podcastit ovat erinomainen rentoutumiskeino, joista voi nauttia muiden arkiaskareiden lomassa. Monet kuuntelevat useamman jakson lempipodcastiaan ajaessaan autoa, siivotessaan tai vaikkapa juoksulenkillä. Itse podcastien määrä on noussut huomattavasti viimeisen vuosikymmenen aikana, ja eri palveluilla lepää jopa yli 48 miljoonaa jaksoa odottaen kuulijoita.

 

Miten podcastia voidaan hyödyntää markkinoinnissa?

Podcast on loistava työkalu markkinoinnissa, koska sillä on erityinen vaikuttavuus. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että podcastin kuulija sitoutuu konseptiin vahvemmin kuin esimerkiksi YouTube -videoon. Podcastin kuuntelukerroilla ei sinänsä ole siis merkittävää painoarvoa, jos kuulija ei raaski kuunnella jaksoa kokonaisuudessaan loppuun. Materiaalin julkaisuun on lukuisia eri kanavia ja alustoja, sillä podcasteja voi julkaista sekä Spotifyn kaltaisiin musiikkipalveluihin kuin myös erityisesti podcasteille tarkoitettuihin palveluihin. Esimerkkejä podcast-sovelluksista voi olla Apple Podcast, Supla ja Google Podcasts. Ihmisten yrittäessä vähentää ruutuaikaa, podcastien suosio on jatkuvassa nousussa.

 

Podcastin ehdottomana etuna on kohdeyleisön tavoittaminen. Kuulijat osaavat itse hakea eri palveluista heitä kiinnostavia podcasteja, mutta mainostamalla podcastia striimauspalveluissa voit maksimoida näkyvyytesi kuulijoiden keskuudessa. Oikean kohdeyleisön löydettyään podcastin ja kuulijoiden välille syntyy pitkäaikainen suhde, joka saattaa kestää jopa vuosia. Parhaimmillaan podcast toimii yrityksesi äänenä muun viestinnän lisäksi, joten äänisisällön lisääminen brändin markkinointiin voi olla loistava keino saada lisää näkyvyyttä.

 

Tehokasta sisältöä edullisesti

Kaiken tämän lisäksi podcastin tuottaminen on edullinen markkinoinnin työkalu, jolla tavoitat kuluttajia maailmanlaajuisesti. Podcastin nauhoittaminen ja jakelu ei vaadi kalliita välineitä tai laitteistoa, vaan moni suomalainen podcastin tuottaja nauhoittaa omassa kodissaan edullisella mikrofonilla. Editointi sujuu helposti oman tietokoneen ohjelmilla, joten studion vuokraaminen äänityskäyttöön ei ole tarpeen.

 

Podcastin aloittaminen vaatii samankaltaisen strategian kuin mikä tahansa markkinoinnin väylä: sisällöntuottajan tulee miettiä, kelle podcast on suunnattu, mitä aihetta se käsittelee ja kuinka yritys pystyy pitämään julkaisutahdin johdonmukaisena. Tärkeää on myös kiinnittää huomiota podcastissa vierailevien puhujien vaikutukseen. Suositut ja asiantuntevat vieraat houkuttelevat uusia kuulijoita ympäri maailmaa. Poikkeavat yhteistyöjaksot erilaisten yritysten ja brändien kanssa on todettu myös toimiviksi markkinoinnin tehostajiksi, joten kannattaa harkita myös eri edustusyrityksiä vieraaksi podcastiin.

 

Mainos omalla äänellä vai valmis paketti?

Mitä podcastin kaupallisiin yhteistöihin tulee, on olemassa muutama vaihtoehto. Ensimmäinen vaihtoehto on sisällyttää mainoksia podcastjakson sisälle, jolloin itse podcastin host lukee mainosmateriaalin omalla äänellään. Useimmiten tällaisiin mainoksiin sisältyy alennuskoodi, jota lukijat voivat hyödyntää mainostettavan yrityksen tuotteisiin tai palveluihin. Kyseisessä markkinointimallissa tavoittavuus on pienempi kuin pre-roll-mainoksissa, mutta vaikuttavuus on parempi. Mutta mikä on pre-roll-mainos? Kyseessä on siis kaupallinen mainos, joka soi ennen varsinaisen podcastin alkamista. Mainos voi olla kuulijoille entuudestaan tuttu, sillä niissä usein käytetään samaa materiaalia kuin radio- tai videomainoksissa. Pre-roll-mainontaa voi ostaa striimauspalveluilta suoraan, jolloin yrityksen ei tarvitse uhrata aikaa mainosten nauhoittamiselle.

 

Sosiaalinen media on kelpo alusta podcastin markkinoinnille, mutta kannattaa panostaa mainontaan myös itse podcast-palvelimilla. Monet striimausalustat tarjoavat mahdollisuuden ostaa soittoaikaa podcastisi trailerille, jolloin kuulijat saavat esimakua yrityksesi sisällöstä varsinaisesti aloittamatta uutta podcastjaksoa. Näin saatat tavoittaa uusia kuulijoita, jotka kiinnostuvat pelkästään trailerin ansiosta.

Jaa blogi
Miksi Haippi?
  • arrow
    Omaamme vankkaa kokemusta eri toimialojen yrityksistä.
  • arrow
    Haluamme jakaa luovat ideamme sinun kanssasi.
  • arrow
    Tarjoamme rentoa ja rehtiä palvelua.
Herätimmekö kiinnostuksesi?
Kiinnostuitko palveluistamme ja haluaisit tietää lisää? Ota meihin yhteyttä tai jätä yhteystietosi, niin olemme sinuun yhteydessä. Mikäli tiedät jo, mitä palveluita tiimiltämme tarvitset, voit jättää suoraan tarjouspyynnön!