Asiantuntija vai henkilö? - Oman brändin rakentaminen

20.08.2022
Asiantuntijabrändi
Henkilöbrändi
Markkinointi

Asiantuntija vai henkilö? – Oman brändin rakentaminen

Jokaisella ihmisellä on oma brändinsä, halusit tai et. Kyseessä on mielikuva sinusta, joka koostuu vuorovaikutustilanteista muiden ihmisten kanssa. Esimerkiksi kollegallasi saattaa olla sinusta tietynlainen kuva perustuen vain teidän kanssakäymisiinne. Useimmiten me emme tietoisesti vaikuta omaan henkilöbrändiimme, vaan annamme sen muovautua tiedostamattamme. Mikäli päätät kuitenkin aktiivisesti lähteä työstämään omaa henkilöbrändiäsi, saatat avata ovia uramahdollisuuksiin, joista voit ennen vain haaveilla. Yksinkertaistettuna henkilöbrändäystä suunnitellessa voit valita kahdesta vaihtoehdosta: lähdet kehittämään joko henkilöbrändiä tai asiantuntijabrändiä. Mitä eroa näillä sitten on?

 

Asiantuntijabrändi

Asiantuntijabrändi rajaa keskittymisensä vain yhteen osa-alueeseen, johon haluat profiloitua. Otetaan esimerkiksi digitaalisen markkinoinnin ammattilainen, joka haluaa luoda itselleen asiantuntijabrändin. Hän kokee olevansa erityisen lahjakas sähköpostimarkkinoinnissa ja tietääkin aiheesta poikkeuksellisen paljon. Tässä tapauksessa esimerkkitapauksen kannattaa profiloitua sähköpostimarkkinoinnin asiantuntijaksi ja lähteä rakentamaan omaa brändiään sitä kohti.

 

Meillä suomalaisilla on tapana vähätellä osaamistamme, jolloin itsensä nimittäminen jonkin aiheen asiantuntijaksi saattaa tuntua vaikealta ja luonnottomalta. Tulee kuitenkin muistaa, ettei kukaan odota sinunkaan tietävän aivan kaikkea. Asiantuntijuus on paljon muutakin kuin asioiden ulkoa opettelua tai aiheesta paasaamista suurille ihmismassoille. Kyse on kaksisuuntaisesta viestinnästä, jossa tietoa jaetaan puolin sun toisin ja käydään keskustelua tärkeistä aiheista.

 

Asiantuntijabrändiä voit kehittää konkreettisesti luomalla näköisesi ansioluettelon, johon listaat erityisosaamisesi, koulutustaustasi sekä työkokemuksesi. Sinun tulee pitää huoli siitä, että ansioluettelosi on aina ajan tasalla ja paikkansa pitävä. Nykypäivänä LinkedIn on myös loistava työkalu asiantuntijabrändin vahvistamiselle. Se on rento kanava tuoda omaa yksilöllisyyttäsi esiin muun muassa tekstijulkaisujen, linkkien jakamisen sekä kuvien ja videoiden julkaisemisen kautta.  Kuvallinen CV ja LinkedIn-profiili antavat asiantuntijuudelle kasvot, joka taas edesauttaa oman brändisi rakentumista. Yorkin yliopiston teettämän tutkimuksen mukaan ihminen muistaa keskimäärin jopa 5000 kasvot. Eikö olisikin mahtavaa olla yksi näistä viidestä tuhannesta, jotka jättävät muistijäljen muihin ihmisiin?

 

Henkilöbrändi

Henkilöbrändi yhdistetään usein sisältö- ja vaikuttajamarkkinointiin, joissa markkinoijan oma persoona ja osaaminen pääsevät loistamaan. Sosiaalisen median vaikuttajat pystyvät omaan henkilöbrändiinsä nojaten markkinoimaan eri yritysten tuotteita ja palveluita. Henkilöbrändi itsessään on suhteellisen polarisoiva ilmiö, sillä osa kokee henkilöbrändin korostamisen teennäiseksi ja turhaksi markkinoinnin alalla, mutta sosiaalisen median ammattilaiset kokevat sen taas välttämättömäksi työkaluksi sisältömarkkinoinnissa.

 

Henkilöbrändi itsessään on paljon monipuolisempi kuin asiantuntijabrändi, joka keskittyy vain yhteen teemaan. Sosiaalisen median vaikuttajat ovat loistava esimerkki siitä, kuinka monialainen henkilöbrändi voikaan olla. Vaikuttajat saattavat tehdä yhteistyötä vaatebrändien, ruokatuotevalmistajien, matkailualan yritysten sekä kauneusalan toimijoiden kanssa. Moni vaikuttaja tuottaakin sisältöä laajalle yleisölle, joka mahdollistaa erilaisten yhteistyökumppaneiden kanssa toimimisen pysyen silti henkilöbrändilleen uskollisena.

 

Pienistä toteutuksista kohti suuria onnistumisia

Brändin muodostuminen vaatii aikaa, kärsivällisyyttä ja vaivannäköä, joka useimmiten alkaa pienistä toteutuksista, jotka kasvavat ajan mittaa suuremmiksi yhteistöiksi eri toimijoiden kanssa. Tärkeää on kuitenkin muistaa nauttia myös pienistä onnistumisista brändin alkuvaiheilla, sillä ne ohjaavat brändiäsi kohti asettamiasi tavoitteita.

 

Sosiaalisen median merkitys brändiä luodessa on merkittävä, mutta brändin luominen ei ole täysin somesta riippuvainen. Kuulopuheiden, suullisesti jaettujen kokemusten, risujen ja ruusujen painoarvo on edelleen nyky-yhteiskunnassamme valtava. Mikäli kuulemme tutultamme, että kyseinen henkilö hoitaa työnsä ensiluokkaisella ammattitaidolla, muistamme hänet jatkossa, kun kaipaamme tämän palveluita itse. Muista siis tehostaa omaa brändiäsi myös virtuaalisen ulottuvuuden ulkopuolella!

Jaa blogi
Miksi Haippi?
  • arrow
    Omaamme vankkaa kokemusta eri toimialojen yrityksistä.
  • arrow
    Haluamme jakaa luovat ideamme sinun kanssasi.
  • arrow
    Tarjoamme rentoa ja rehtiä palvelua.
Herätimmekö kiinnostuksesi?
Kiinnostuitko palveluistamme ja haluaisit tietää lisää? Ota meihin yhteyttä tai jätä yhteystietosi, niin olemme sinuun yhteydessä. Mikäli tiedät jo, mitä palveluita tiimiltämme tarvitset, voit jättää suoraan tarjouspyynnön!